Aivan uskomatonta, koska en olisi uskonut sen tapahtuvan näin nopeasti.
Näin historiikkina kerrottakoon, että olen aivan pienestä asti panostanut Mollan hihnassa kävelyyn mahdollisimman paljon. Tekniikkana olen käyttänyt sitkeästi hihnan kiristyessä pysähtymistä. Molla on hyvin oppinut tulemaan luokseni, kun hihna on kiristynyt ja seison vain liikkumatta paikallani. Kuitenkin siinä pisteessä sitten ollaankin oltu koko kevät ja kesä... Toisaalta en yhtään tiedä, miten muut perheestä taluttavat Mollaa minun ollessani töissä. Tietysti olen patistanut toimimaan samoin.
Selkeästi Molla ymmärtää, että kun hihna kiristyy, niin sen oma tehtävä on tulla takaisin päin. Saman tien kuitenkin kun lähdin liikkeelle, veto alkoi taas. Namia ja naksua ollaan käytetty, mutta ei vaan ole mennyt aivoon, että mikä se perimmäinen tarkoitus on. Ja toisaalta eihän siinä ole mitään järkeä, että noin perusasioita pitää hoitaa namia suuhun -tekniikalla.
Kontakti on alusta asti ollut mielestäni suhteellisen hyvä, sillä olen sitä vahvistanut naksulla vapaana lenkkeillessä ja muutenkin. Hihnassa sain Mollan kulkemaan ihan vieressä nätisti, kun pyysin pitämään kontaktia. Ongelmaksi taisikin sitten muodostua se, että se ymmärsi hihnassa hyvin kävelyn "tempuksi", jota tehdään pyydettäessä eikä itseisarvoksi. Niinpä siis mulla oli vetävä koira paitsi silloin, kun pyysin kontaktia. Eikä sitä tietenkään voi koko ajan pyytää, kun se muuttuukin tylsäksi...
Yhdessä vaiheessa ajattelin räminäpurkinkin käyttöä hihnan kiristyessä ja haukkuongelmiin, mutta päätin haudata sen, koska neiti on kuitenkin vielä niin pieni, enkä osannut analysoida johtuuko sen haukkuminen vieraille pelosta vai uhmasta/vahtihaukusta. Räminäpurkki saattaisi vain lisätä pelkoa, vaikka nykyään ei Molla mielestäni ole niinkään arka ihmisiä kohtaan, kuin vähän pidättyväinen tiettyjä täysin vieraita ja tunkeilevia ihmisiä kohtaan.
Nämä on taas näitä epätoivoisia seisottamisharjoittelu kuvia.
Se, mikä mullisti hihnakäyttäytymisemme, on tavallinen suihkepullo. Otin eilen lenkille mukaan suihkepullon, jossa on vettä. Alkumatkasta kielsin vetämisestä, kun hihna kiristyi ja suihkautin neitiä päin kädessäni olevasta pullosta.
Ihmettelen edelleenkin, miten loistavasti se tehosi! Ei tarvinnut kuin muutaman kerran suihkauttaa ja mulla oli hihnan päässä aivan eri koira! Neiti on niin hienohelma, ettei siedä vesisuihkuttelua yhtään. Se oli koko parin kilometrin lenkin ajan todella valppaana, seurasi kaikkia liikkeitäni enkä pian saanut edes tilaisuutta suihkauttaa, sillä niin nätisti se tepsutteli ihan vierelläni, vaikka tein äkkikäännöksiäkin. Aina, jos se meinasi kiristää hihnaa, sanoin vaan "hihna", jolla se tajusi hidastaa vauhtia/peruuttaa mua kohti.
Hirmu onnistunut olo. Kuitenkin tuntuu, että tässä on pakko olla jokin vialla. Ei voi totta, että noin yksinkertaisella kikalla sain vetämisen loppumaan. Nyt jännittää, että miten kauan mun täytyy suihkepullo kädessä kadulla kävellä, että Molla uskoo sen syöksyvän aina jostain selän takaa, jos se ei tottelekaan.
Toko-kentällä neiti on tähän asti unohtanut kaikki käyttäytymissäännöt, eikä hihnakäyttäytymisestä tietoakaan. Toki se on vielä niin pieni, että ymmärrettävää, että hirmu määrä koiria saa sen aivan sekaisin. Olen vähän miettinyt, jos tämä vesisuihku-patentti toimisi sielläkin...
Kommentit