Olen tainnut jo useamman viikon kyselijöille väittää, että Molla on viisi kuukautta, jopa yli sen.

Pari päivää sitten piti oikein kunnolla laskea, ja tajusin, että viiden kuukauden raja olikin vielä edessä päin. Ensimmäiset pentukuukaudet menivät niin äkkiä, että nopean ajan kulumisen luulo jäi päälle. Tehosterokotusten jälkeinen kuukausi on kuitenkin tuntunut ihmeen pitkältä, ja välillä olen pitänyt Mollaa jopa aika isona neitinä.

Tänään neiti sitten täytti viisi kuukautta. Onhan se tunnustettava, että aivan pentu tuo vielä on - ja tulee olemaan ainakin seuraavan vuoden. Napero, rasavilli ja kakara. Pentu mikä pentu.


Viiden kuukauden ikäinen heepo.

Sitä vaan ei osaa mieltää vauvaksi, kun tuota kokoakin on tullut. Tosin aiemmin odotin, että se olisi viisikuukautisena isompikin. Varsinkin kun tiedän, miten iso typyn emo on. Olenkin toisinaan itselleni kiukkuinen siitä, että vaadin kenties liikaakin neidiltä. Kuitenkin se on toistaiseksi ollut innostunut liikkeistä ja koulutuksesta. Yritän vastedes pitää silmällä mahdollisia kyllästymisen merkkejä herkemmin - tuon ikäisellehän kaiken pitäisi vielä olla leikkiä.

Erityisesti ensimmäisen koiran kohdalla sitä ei vain voi olla huolehtimatta, että ruokinko oikein ja kasvaako ja kehittyykö se antamillani eväillä juuri niin kuin pitäisi. Koiraihmisten joukossa on jos minkälaista säännöstöä siitä, minkä ikäisenä olisi hyvä viedä ensimmäistä kertaa lenkille, minkä pituisille kävelyille saa viedä ja milloin pentu saa ensimmäistä kertaa kiivetä rappusia.

Tottakai tietoa on syytä kuunnella suodattimen kautta, mutta silti sitä tulee miettineeksi, ettei ruokakehotuksia ja liikuntasuosituksia aivan huvin vuoksi jaella. Itse voin ainakin dalluneitini kohdalla todeta, että jos tuo ei olisi viimeistään kolmen kuukauden iässä päässyt ulos viipottamaan kunnolla vapaana, niin olisi yhdellä jos toisella hermot olleet riekaleina. Jos sitä energiaa kerta löytyy, niin en tajua miten voisin pilata koiran sillä, että vien sen ulos juoksemaan omaehtoisesti. Tietysti on aivan eri asia puhua rodusta, joka on luotu juoksemaan, kuin vaikka pikkuterrieristä.

Eilen lenkillä eräältä mieheltä pääsi pienenkokoinen pentu (ehkä ajokoira) vapaaksi sadan metrin päästä meistä. Se pinkaisi meitä kohti ja jäi haukkumaan ja ihmettelemään lähelle. Kävi ilmi, että pentu oli kuusi kuukautta. Mies ihmettelikin, että onpas Molla rauhallinen pennuksi. Jotenkin itsekin mieltää pienet pennut aina nuoremmiksi, pitäisi muistaa tuijottaa sitä henkistä kypsyyttä eikä kokoa. Tosin sillä hetkellä neiti olikin poikkeuksellisen kiltisti, kenties siksi, että se tiesi minulla olevan suihkepullo mukana.

Kotipihassa sitten viirotettiin taas.